Etusivu Galleria Linkit Lost Bricks
 


Galleria > Valokuvatehdas


Kuvavalmistamo tai valokuvatehdas. Kumpi onkaan sitten sopiva nimitys tälle konkurssiin menneelle yritykselle. Kävin Phytonin kanssa eräänä kauniina lauantaiaamuna tutkimassa paikkaa.

Yritys on alunperin perustettu jo 1940-luvulla ja siitä kasvoi Suomen merkittävin valokuvien kehittämö. Yrityksen filmikuvien kehitysosion tuhoksi koitui lähinnä digikuvien suuri suosio kun ihmiset eivät kehittäneet enää filmejä entiseen tahtiin. Yrityksen historiaan liittyy myös hieman erikoisia tapahtumia, joilla lienee ollut myös oma osuutensa konkurssissa.

Ennen huonekalutehtaana toiminutta rakennusta on alettu purkamaan, joten sisäänpääsy oli helppoa. Sisällä oli yllättäen vielä melko paljon laitteita, joille ei ole löydetty enää uutta kotia.

Emme saaneet tutkittua koko paikkaa, koska toiseen osaan eikä toimistorakennukseen ollut pääsyä.

Jaa Facebookissa